Tehdäänpä aika- ja makumatka kivikaudelta kreivien aikaan ja aina tähän päivään asti. Etelä-Savon kulttuuriin ovat jälkensä jättäneet niin muinaiset metsästäjät kuin kreivit ja muut säätyläiset vuosituhansien ja -satojen aikana. Eri kulttuurien kohtaamisesta on syntynyt monenlaista hyvää: rikasta kulttuurihistoriaa ja maukkaita makuelämyksiä. Historia ja ruokakulttuuri yhdistyvät Mikkelin seudulla yllättävilläkin tavoilla.
Nuotioillallinen Saimaan rannalla kivikautiseen tapaan
Mikkelin seudun suosituimmat kivikautiset asuinpaikat sijaitsivat missäpä muualla kuin Saimaan eteläisillä hiekkarannoilla, nykyisillä parhailla kesämökkipaikoilla. Tuhansien vuosien takaisesta elämästä todistavat seudun kalliomaalaukset, merkittävimpinä Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa. Astuvansalmen kallion etelänpuoleiseen, sileään kallioon ovat metsästäjät jättäneet kädenjälkensä. Ja kenties pitäneet leiritulia veden äärellä.
Nuotion loimussa on viihdytty ja tehty ruokaa vuosituhansia.
Kivikautinen ruoan teko on alkanut nuotion sytyttämisestä. Kunnon hiillosta odotellessa on ollut aikaa teroittaa nuolia, kovertaa lusikkaa tai kuunnella ja katsella luontoa. Hiillokselle on saatettu asettaa rahkasammalta ja sen päälle kypsymään linnunmunia. Tai sitten paistettu pyydystettyjä kaloja kepin nenässä. Tuoretta ja hyvää, ja valmistus onnistuu tänäkin päivänä, kun varaa hieman aikaa ruoanvalmistukseen. Onneksi Etelä-Savon järvien ja metsien antimet ovat arvossaan edelleen ja niistä voi nauttia seudun ravintoloissa.
Vaurautta seudulle maanviljelyn myötä
Metsästä ja järvistä on saatu ruokaa ja elinkeinoa esihistoriallisista ajoista lähtien. Metsiä kaskettiin ja kaskimaalle kylvettiin viljaa. Ruista on viljelty laajalti, ja Itä-Suomelle tyypillisen hapatetun ruisleivän juuret ovatkin rautakaudessa, noin 500–1200 eaa. Ruisleivän lisäksi ruiskuoreen valmistettu mustikkakukko ja ruispuolukkapuuro ovat yhä suosittuja ja tyypillisiä eteläsavolaisia ruokia.
Viljanviljelyn lisääntyessä Mikkelin ympäristöön syntyi myös vakituista asutusta seudun vanhimpien maatilojen paikoille. Alueen vauraasta rautakautisesta yhteisöstä kertoo mm. Tuukkalan kalmisto, jonka haudoista on löydetty runsaasti koristeltuja pukuja ja kallisarvoisia koruja. Vanhimmat haudat ovat 1000-luvulta.
Keskiajan voidaan katsoa saaneen alkunsa seudulla vuonna 1323 solmitusta Pähkinäsaaren rauhasta, jolloin Savilahden kihlakunta siirtyi Novgorodilta Ruotsille. Savilahden katolinen seurakunta kattoi koko Savon ja sen keskuspaikka oli Mikkeli. Seurakunnan pappila perustettiin Kenkäveroon 1400-luvulla.
Kreivin aikaan Ristiinassa
Pietari Brahe, ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi, Suomen kenraalikuvernööri ja Suomen uudistaja.
Ruotsalainen kreivi Pietari Brahe ihastui Ristiinan kauneuteen ja sai Ruotsin kruunulta alueelta vuonna 1640 parinsadan talon kokoisen läänityksen. Pietari Brahe toi alueelle uusia virtauksia. Hänen aloitteestaan ja kustannuksellaan rakennettiin Ristiinaan mm. kirkko. Ristiina kuului Savilahden seurakuntaan vuoteen 1649 asti, jonka jälkeen se erotettiin omaksi seurakunnakseen Pietari Brahen vaikutuksesta. Ristiinan seurakunnan perustaminen ja Brahen inhimillinen hallintotapa synnyttivät seudulle sanonnan “kreivin aikaan”, mikä edelleen tarkoittaa, että jotain hyvää tapahtuu juuri sopivalla hetkellä.
Pietari Brahen ajasta muistona Ristiinassa on vuonna 1656 valmistuneen Brahelinnan kehämuurin rauniot. Linna tuhoutui isovihan aikana ja sen lähistölle, kirkon toiselle puolelle, rakennettiin vuonna 1739 klassistishenkinen puinen päärakennus. Siinä toimi vuosina 1777–1780 erään toisen alueen historiaan jälkensä jättäneen kreivin, Georg Magnus Sprengtportenin, perustama Suomen ensimmäinen kadettikoulu. Sprengtporten haaveili Suomen irrottamisesta Ruotsin yhteydestä. Hän siirtyi Venäjän puolelle ja kuuluisassa Mikkelissä käydyssä Kustaan sodan Porrassalmen taistelussa hän haavoittui pahasti. ”Omat koirat purivat”, on Sprengtportenin lause, joka tuosta yhteydestä on jäänyt elämään. Sprengtportenin sotakoulun rakennus on edelleen olemassa Ristiinassa.
Brahelinnan kehämuurin raunioilta löytyy edelleen ruutikellarin paikka.
Pietari Brahe, reseptien keräilijä ja keittokirjailija
Pietari Brahe oli myös hyvän ruoan ystävä: hän kokosi 600 reseptin kokoelman mieliruoistaan, kuten rapukakuista, sienistä, purjokeitosta ja herkullisesta omenapiirakasta. Raaka-aineet tulivat lähiluonnosta ja -pelloilta. Etenkin juurekset, jotka olivat suosittuja lisukkeita. Perinteiseen talonpoikaiseen ruokakulttuuriin verrattuna mausteita, kuten kanelia, inkivääriä ja muskottipähkinää, käytettiin kreivin pöydässä runsaasti sekä suolaisten että makeiden ruokien maustamiseen. Osasta resepteistä on tehty julkaisuja alkuperäisen kokoelman ollessa säilössä Ruotsin kansallisarkiston kätköissä.
Etelä-Savon vuosisataisen rajaseutuhistorian ansiosta seudulle keskitettiin ruotuväkeä, rakuunoita, jääkäreitä ja upseereita. Sotilasvirkatalojen paikoille syntyi kartanoita ja kartanoiden keittiöistä tuli vaikutteita ruokapöytiin 1800-luvulla mm. kotitalouskoulujen ja pitokokkien mukana. Ennennäkemätöntä loistoa kartanokulttuuriin toi Demidoffin ruhtinaspari, joka asui Mikkelin lähellä Anttolanhovissa 1910-luvun lopulla. Venäjän rikkaimpiin sukuihin kuulunut ruhtinaspari toi Anttolaan lähes sadan hengen seurueen ja henkilökunnan.
Suomen ollessa Venäjän suuriruhtinaskuntana 1809−1917 Pietarin-yhteydet vaikuttivat Etelä-Savon kehitykseen paljon. Halko- ja voikauppa Pietariin toi seudulle vaurautta. Monet nuoret lähtivät Pietariin palvelukseen ja ammattia oppimaan. Heistä yhtenä mainittakoon ristiinalainen Hiskias Pöntinen, josta tuli jalokiviseppä Gustav Fabergén yhtiökumppani ja Karl Fabergén opettaja kultasepän ammattiin. Myös ruokakulttuuri sai vaikutteita, kun leipurin tai kondiittorin opissa olleet nuoret tai pietarilaisissa hienostoperheissä piikoina olleet tytöt palasivat kotiseuduilleen.
Idän ja lännen kulttuurit, säätyläisten herkut ja tavallisen kansan ruoat yhdistyvät Etelä-Savossa rikkaaksi ruokakulttuuriksi. Savon talonpoikainen ruoanvalmistus pohjautuu slaavilaiseen malliin rakentaa luukullinen leivinuuni rakennuksen tupaan. Samalla kun rakennusta lämmitettiin, kypsyi ruoka uunissa hitaasti hauduttamalla. Laatikkoruoat, padat, piirakat, ryynirieskat ja kukot ovat itäistä ruokaperinnettä, kuten myös runsas sienten käyttö, leivän ja vihannesten hapattaminen ja esimerkiksi pääsiäistarjoilut.
Näe silmissäsi aito, mehevä eteläsavolainen ohraryynirieska, sen päällä munavoita ja paistettu ahvenfile tai savustettu muikku. Onhan noita herkkuja monenlaisia, mutta kyllä tuo aika monesta vie voiton, vai mitä? Tervetuloa maistelemaan!
Ryynirieskaa, munavoita ja paistettua haukea.
Kartanoiden herkkupöydät
Perinteisten eteläsavolaisten lähiruokaherkkujen ääreen löydät kartanoravintoloissa. Tutustu myös muihin lähiruokakohteisiin matkasi varrella.
