Virkistävä monipuolinen retkikohde sijaitsee Mikkelin keskustan tuntumassa.
Reitti luontokeskukselle alkaa Urpolan luontokeskuksen pihapiiristä polkua pitkin. Luontopolku seurailee Urpolanjokea, joka polveilee vanhan myllymiljöön tuntumassa. Rantojen rehevä lehtokasvillisuus tarjoaa elinympäristön monille linnuille ja pikkunisäkkäille, sekä mielenkiintoista katseltavaa luonnosta kiinnostuneille. Polun varrella on kaksi nuotiopaikkaa esimerkiksi makkaranpaistoa varten. Polttopuita saa luontokeskuksesta sen aukioloaikana.
Itse luontokeskus toimii Mikkelin vanhimmassa, vuodelta 1782 peräisin olevassa asuinrakennuksessa. Historiallinen Pikku-Urpola on nähtävyys jo itsessään. Rakennuksesta löytyy tietoa Urpolan historiasta sekä Etelä-Savon luonnosta. Rakennukseen kootaan myös vuosittain kesäkauden ajaksi luontonäyttely ja siellä on koettavissa luontoaiheinen vuorovaikutteinen elämysseinä.
Kesäisin Urpolan luontokeskuksessa on lainattavissa myös kajakkeja, soutuveneitä ja sup-lautoja käytettäväksi Urpolan lammella. Luontokeskus toimii myös Saimaa Geopark-opastuskeskuksena ja se onkin myös Saimaa Geoparkin luonto- ja kulttuurikohde.
Ilmainen sisäänpääsy.