Nikkisen torppa


Koulutie 8, 52380 Suomenniemi
050 340 8627

http://www.mikkeli.fi/museot

Nikkisen torppa sijaitsee Suomenniemellä lähellä kunnan kirjastoa. Suomenniemen kotiseutuyhdistys aloitti esineistön tallentamisen poliisi Nikkiselle kuuluneeseen torppaan. Nikkisen torppa avattiin yleisölle vuonna 1981.

Puurakenteisessa torpassa on kolme huonetta, joissa on näyttelyitä. Museon pihapiirissä on kaksi aittarakennusta omenapuiden katveessa. Nikkisen torpan erikoisuus on talon yhdessä päädyssä oleva päreseinä.

Torpan tuvan uuni on komea. Tupaan on sisutettu torppaan kuuluneita huonekaluja, muun muassa penkit, pöytä, puinen sohva ja sänky. Lisäksi tuvassa on nähtävillä kangaspuut. Tuvan nurkassa on esillä saavi ja korenta, jonka avulla saavia kannettiin olkapäillä.

Kamarissa on nähtävillä suomenniemeläisen yleisurheilijan Adam Solkian näyttävä palkintokaappi. Kamarissa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Kesällä 2002 esillä oli suomenniemeläisiä käsitöitä. Ruokahuoneessa on esillä astioita, separaattori ja 1800-luvun naisen vaatteita.

Nikkisen torppa on avoinna Suomenniemi-päivien aikaan ja muulloin sopimuksen mukaan.

Suosittelemme myös näitä

Historian havinaa

Hurmaavat puutarhat

Ostoksille

Mikkelin seudun tarjoukset

Tapahtumia Mikkelin seudulla

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Opastetut retket

Upeita taidenäyttelyitä ja -gallerioita

Lähde risteilylle

Herkullista lähiruokaa