Koirakiven kesäteatteri


Koirakiventie 524, Koirakivi
040 718 0176

http://www.koirakivi.net

Koirakiven kesäteatteri

”Laila  –päivien kimallus”

1.7.-16.7.2017 ti-pe klo 19, la-su klo 13

Laila Kinnusen elämästä kertova musiikkinäytelmä kuvaa hänen elämänsä kimallushetkiä. Esitystä säestää lahjakas Kulman Kundit -livebändi.

Käsikirjoittaja Jarmo Tulonen
Ohjaaja Auli Eskola

Näytelmän käsikirjoitus on Jarmo Tulosen ja ohjauksesta vastaa Auli Eskola. Ensi-ilta on ensimmäinen päivä heinäkuuta ja esityksiä kaikkiaan on neljätoista, viimeinen esitys on 16.7. sunnuntaina. Musiikkinäytelmä Laila  –päivien kimallus kuvaa Laila Kinnusen elämää kohtauksittain, jääden Lailan päivien kimallus hetkiin.

Suomi 100 vuotta teemaan sopii tämä näytelmä, kun liikkeelle lähdetään sota-ajan Suomessa. Alussa nähdään miten Lailan vanhemmat lähettävät tyttärensä sotalapseksi Ruotsiin. ”Tähän meillä on kesäksi tulossa lapsikuoro laulamaan”, kertoo ohjaaja Eskola.

Laila Kinnunen voitti Iskelmälaulun SM-kilpailut Helsingissä vuonna 1955, ja pääsi solistiksi Lasse Pihlajamaan orkesteriin seuraavana vuonna. Ensimmäisen levytyksen Laila teki vuonna 1957 ”Lazzarella”, joka oli heti menestys. Muita 1950-luvun menestyslevytyksiä olivat muun muassa ”Illalla, illalla”, ”Kellä kulta, sillä onni” ja ”Kuume”. Hän pääsi edustamaan Suomea euroviisuinkin.

Tie iskelmätähteyteen ei ollut helppoa tai mutkatonta. Lailan elämään mahtui paljon iloisia asioita, hyviä ystäviä, työtovereita mutta oli traagisiakin aineksia. Laila Kinnunen oli erittäin lahjakas laulaja ja hän esitti kappaleita yli kymmenellä kielellä.

Koirakiven kesäteatterin näytelmässä kuvataan 50- ja 60 -luvun tunnelmaa ja Laila Kinnusen päivien kimalluksen hetkiä. Näytelmän loppuun saadaan sikermä ikivihreitä, jotka soivat radiossa edelleen ja saavat mielet herkistymään.

Vierailleepa esityksissä 60-l lapsille tutut tv-hahmot Onni Klovni ja taikuri Fakiiri Kronblom Sirkus Papukaijasta. Suolaa, suolaa, enemmän suolaa ja aina onnistuu! Kyllä kesällä onnistuu, sillä KulmanKundit live-bändi on vihkiytynyt kappaleiden säestykseen.

040 7180 176 • www.koirakivi.net

Suosittelemme myös näitä

Historian havinaa

Hurmaavat puutarhat

Ostoksille

Mikkelin seudun tarjoukset

Tapahtumia Mikkelin seudulla

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Opastetut retket

Upeita taidenäyttelyitä ja -gallerioita

Lähde risteilylle

Herkullista lähiruokaa