Laiturilla Mökkikirje

Lumpustelua mökkivaatteissa

Mökkikirje kesäkuu 2017 | Kirjoittanut: Leena Karo


”Otin kesävaatteet talvisäilöstä. Kaikki aika tylsiä. Ei syntynyt minkäänlaista pirskahtelevaa iloa…” Näin olen kirjoittanut mökkipäiväkirjaamme muutama vuosi sitten. Vähän huvittava päivitys. Yhtään vaatekappaletta en varmaan ole ikinä hankkinut varta vasten mökkioleskelua varten. Kaikki mökillä käyttämäni vaatteet ovat entisiä kaupunkivaatteita, jotka olen jostakin syystä hylännyt. Täällä ne sitten jatkavat elämäänsä aivan samaan tapaan kuin herrojen pyhäpuvut kalakamppeina viisikymmenluvulla. Sää vaihtelee yhden kesän aikana jääkylmästä helteisiin. Tarvitaan tikkitakkia ja hiihtohousuja. Tarvitaan villapaitoja ja villasukkia. Hellemekoillekin on kysyntää, joinakin kesinä tosin vain muutaman päivän verran.  Niinpä tänne kerran tuodut vaatteet palvelevat vuosikausia. Ikivanhoja, tuttuja, mukavasti kuluneita. Ne päällä tunnen olevani sataprosenttisesti mukavuusalueellani mökkimeiningissä. Mutta meitä on moneksi. Äskettäin luin naisesta, joka kauhisteli ihmisten lomapukeutumista. Hän sanoi ostavansa aina jotakin uutta päällepantavaa varta vasten lomaa ja mökkioleskelua varten. Silmän iloksi itselleen ja läheisilleen.

Leena Karo