Sahan museo


Lietvedentie 830, 52200 PUUMALA
0407799896
sales@sahanlahtiresort.fi
www.sahanlahti.fi

Tutustu museossamme 1900–luvun alun sahatyöläisen asuinoloihin – museorakennuksessa on aikoinaan asunut kaksi sahatyöläisperhettä.

Sahan museo sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Puumalan keskustasta, 1700-luvulla perustetun Miettulan sahan alueella. Sahan toiminta lakkasi jo 1920-luvulla, ja sahayhdyskunnan alueella toimii nykyisin ravintola- ja matkailupalveluja tarjoava Sahanlahti Resort. Perheyritys vastaa museosta, ja museon kokoelmat omistaa Puumalan kunta.

Sahanvalttarin talon ympäristössä on kaksi sahan työväelle rakennettua kahden perheen asuinrakennusta, joista toinen on 1970-luvulta lähtien toiminut sahaperinnettä esittelevänä museona. Pystylaudoitetun hirsitalon pitkässä umpikuistissa on kaksi sisäänkäyntiä. Keittiön ja kamarin sisustus on 1930-luvulta ja tuvan sisustus 1800-luvun lopulta. 

Vanha sahan työväen asuinrakennus ja sen pihapiiriin sahanlankkuseinäiset pariaitat tukevat osaltaan alueen teollisuushistoriallisen luonteen säilymistä. Maakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön kuuluvassa kohteessa on maisemallisia ja rakennushistoriallisia arvoja.

Sahanlahden historiaa

Sahanlahti on vanha sahayhdyskunta, joka syntyi 1740-luvulla perustetun, nykyisin jo hävinneen, vesisahan ympärille. Saha tunnettiin Puumalan eli Miettulan sahana ja maakunnassa siitä käytettiin nimitystä Puumalan ruukki. Kyseessä on yksi Saimaan alueen vanhimmista sahalaitoksista.

Alueen viimeinen saha purettiin vuonna 1936, joten sahatoimintaa Sahanlahden maisemissa harjoitettiin lähes 200 vuotta. Kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö henkii menneiden aikojen tunnelmaa vielä nykypäivänäkin.

Vanha vesisaha sijaitsi aluetta halkovassa koskessa, joka yhdistää Niskalammen ja sen yläpuolisen vesireitin Saimaaseen. Sahan olemassaolosta muistuttaa raunioiden ohella koskessa oleva vanha uittoränni.

Sahan ensimmäinen omistaja oli lääninsihteeri Johan Wilhelm Weinander. Vuosisatojen aikana sahan omistajat vaihtuivat lukuisia kertoja ja sen viimeinen omistaja oli Enso Gutzeit Oy, jolle saha siirtyi vuonna 1910.

Nykyinen vastaanotto- ja ravintolarakennus rakennettiin aikanaan sahanvalttarin taloksi. Sahatyöläiset perheineen asuivat kosken molemmin puolin rakennetuissa mökeissä. Asukkaita oli kaksi perhettä mökkiä kohti. Sahanvalttarin talon ja siihen kuuluvien ulkorakennusten lisäksi alkuperäisestä asutuksesta on jäljellä nykyinen museo pihapiireineen ja kosken Mikkelin puolella sijaitseva niin kutsuttu Jallun tupa.

Koskea halkovan vanhan vesisahan olemassaolosta muistuttaa raunioiden ohella koskessa oleva uittoränni.

Saha oli suurimmillaan 1800-luvun lopulla

Idänkauppa jatkui seuraavalla vuosisadalla Venäjän alaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Saha oli suurimmillaan 1800-luvun lopulla, jolloin se oli Paul Wahl & Co:n omistuksessa. Työntekijöitä oli tuolloin lähes 50. Sahayhteiskunnan tunnetuin asukas lienee Elsa Heporauta, sahanvalttari Juhani Koposen tytär, joka muistetaan kirjailijana ja Kalevalaisten Naisten ja Kalevala Korun perustajana.

Museon näyttelyt ovat entisessä sahan työntekijöiden asuinrakennuksessa. Talo oli rakennettu kahdelle perheelle. Nykyään toinen puoli talosta on sisustettu vuoden 1944 asuun, juuri jatkosodan päättymisen jälkeiseen tilanteeseen. Toinen asunto on 1910-luvun asussa ja esittelee sahan työntekijöiden elämää sahan toiminnan loppuaikoina. Pihapiirin aitoissa esitellään kauppatoimintaa, pellavanviljelyä ja -jalostusta, kalastusta sekä puutöitä.

Työntekoa sahalla 1900-luvun alussa

Tukkilaisten keväinen saapuminen Sahanlahteen oli suuri tapahtuma. Tukit kuljetettiin sahalle kosken yläpuolista vesistöä pitkin, josta ne uitettiin ränniä myöten Saimaaseen. Uiton ajaksi tukkirännin yläpäässä ollut portti avattiin, jolloin vesi kuljetti tukit mukanaan alas.

Rännin alapäähän laitettiin uiton ajaksi puomi, jonka sisään tukit jäivät sumppuun. Näin muodostuneet lautat vietiin Enso Gutzeitin hinaajilla Kaukopään tehtaille sahattavaksi. Tukinuitto päättyi lopulta autojen yleistyessä, kun puutavaraa alettiin kuljettaa tehtaille maanteitä pitkin.

Työntekijöitä sahalla oli 1900-luvun alussa kuudesta seitsemään; kaksi miestä raamilla, kaksi purunajajaa, uittaja ja mylläri. Saha kävi kahdessa vuorossa ja työpäivän pituus oli kymmenen tuntia.

Töitä tehtiin koneen tahtiin ja yhden tukin sahaamiseen kului nelisen minuuttia. Nykymittapuulla pitkistä työpäivistä huolimatta tahti oli melkoisen väljä ja miehet joutivat vallan mainiosti polttelemaan piippua töiden lomassa.

Työntekijöitä sahalla oli 1900-luvun alussa kuudesta seitsemään: kaksi miestä raamilla, kaksi purunajajaa, uittaja ja mylläri.

Tuote

Resepti Markus Kaiholalta Sahanlahdesta: Karamellisoitua palsternakkaa ja tyrnimarjoja

Suosittelemme myös näitä

Historian havinaa

Hurmaavat puutarhat

Ostoksille

Mikkelin seudun tarjoukset

Tapahtumia Mikkelin seudulla

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Opastetut retket

Upeita taidenäyttelyitä ja -gallerioita

Lähde risteilylle

Herkullista lähiruokaa