Laiturilla Mökkikirje

Sisustajan avulla haaveista tuli totta

Mökkikirje kesäkuu 2017 | Kirjoittanut: Leena Karo


Asuntomessujen yhden kauniin ja kodikkaan kohteen, Honka INK-talon, sisustuksen on suunnitellut sisustustoimittaja Jonna Kivilahti, jonka varmaa tyylitajua on saatu ihailla niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä aikakauslehdissä ja sisustuskirjoissa. Jonna suosii messutalossa kuten muissakin töissään skandinaavista ajattomuutta. Pääväreinä on mustaa, valkoista ja harmaata, materiaaleina pellavaa, puuvillaa, nahkaa, kiveä, puuta ja lampaantaljoja.

Minkä talon olet sisustanut Asuntomessuille?
"Olen mukana Honkarakenteen Honka INK -talon sisustamisessa ja kalustamisessa.  Honka INK on kohde no 10 ja nimensä mukaisesti musteensävyinen."

Yksin vai jonkun kanssa?
"Olemme työstäneet projektia yhdessä asukkaiden Marjon ja Eetun kanssa. Heillä oli vahva näkemys talon sisäpintojen materiaaleista ja olemme yhdessä miettineet toteutuksen sävyt ja materiaalit. Myös kalusteita olemme pohtineet yhdessä."

Onko talolla omistajat?
"Kyllä, taloon muuttaa asumaan kolmekymppinen pariskunta. Pariskunta on suunnittellut talon itse. "

Oletko tehnyt sisustuksen ”omasta päästäsi” vai kuunnellen omistajia?
"Yhdessä tehtiin. Puhuimme samaa kieltä ihan ensi metreiltä ja projekti on ollut superkiva."

Mitä erityispiirteitä talolla on? Haasteita?
”ariskunta on suunnitellut talon itse, niin ulkoasun kuin pohjaratkaisun. Haasteena voisi mainita mikrobetoniset lattiat, takan ja kylpytilat sekä saunan, joiden toteuttaminen vaati enemmän osaamista kuin aluksi ajateltiin."

Mikä oli sinun pääajatuksesi taloa sisustaessasi?
"Halusin onnistua siinä, että Marjon ja Eetun haaveista tulisi totta. Että tavoittaisimme tunnelman, joita projektin aikana keräämämme ideakuvat henkivät. Toki kustannuksissa pysyminenkin oli osa projektia, kun tehtiin kuitenkin oikeaa kotia. Muutamia haavekalusteita saimme lainaan, mutta valtaosa jää taloon."

Paljon kotimaista ja skandinaavista

Mitä tuotteita käytit?
"Valitsimme paljon kotimaisia tuotteita ja talossa on esillä mm. Balmuirin, Hakolan, Tiirinkosken Tehtaan, Be-designin, Parolan Rottingin ja Innojokin tuotteita.  Skandinaavisen muotoilun klassikkoja hankimme Nomartin ja Formen valikoimista sekä paikallisen Kaluste-Marsalkan valikoimasta.  Laatat valitsin Laattamaailman mallistosta ja hanat sekä suihkut Grohen Essence uutuuksista.  Keittiön asukkaat valitsivat Nixi-keittiön mallistosta ja Dekton Domoos-tasot Edelstein Designista."

Miksi juuri niitä tuotteita?
"Kotimaisuus on tärkeä seikka. Halusin luoda taloon kodin, joka on paitsi moderni, myös kerroksellinen ja rento. Ajattomuutta hain skandinaavisella muotoilulla, jota edustaa mm. Arne Jacobsenin klassikot ja vaikkapa By Lassenin tuotteet."

Miten luonnehtisit tyyliäsi?
"Tyylini sisustajana on yhdistelmä skandinaavista ajattomuutta, mustan, valkoisen  ja harmaan väriskaalaa sekä rouheaa materiaalintuntua.  Suosin luonnonmateriaaleja pellavaa, puuvillaa, nahkaa, kiveä, puuta ja lampaantaljoja. Olen suunnitellut taloon kolmen sohvapöydän sarjan, jonka Loimaan Kivi valmisti Varpaisjärven mustasta graniitista, Carraran marmorista ja  Ylämaan vihreästä graniitista."

Onko yhteistyötä jonkun lehden kanssa?
"Tein valokuvaaja Krista Keltasen kanssa jutun talosta Glorian kotiin ja se esitellään heinäkuun numerossa juuri messujen alla."

Mielenkiintoinen messualue - vesi vahvasti läsnä

Mitä pidät tämänvuotisesta Asuntomessualueesta?
"Alue on mielenkiintoinen, jotenkin hallitumman kokoinen kuin aiempina vuosina. Pidän siitä että vesi on vahvasti läsnä alueella."

Onko nyt joitakin vallitsevia trendejä?
"Messutaloissa nähtäneen paljon suurikokoisia keittiöitä, ehkä nyt muodikkaita aamiaiskaappejakin. Tummuus tuntuu olevan pinnalla niin talojen ulkosävyissä kuin sisätiloissakin ja maalattuja seinäpintoja on paljon.  Uskon että erilaiset valaisimet ovat kiinnostavia ja isossa roolissa sisustuksissa. "

Mitä haluaisit, että ihmiset sanovat nähtyään talon ja suunnittelemasi sisustuksen?
"Haluaisin että talo tuntuisi kodilta. Toivoisin että olisi helppo kuvitella asukkaat aamupalalle suuren keittönpöydän ääreen tai vaikkapa istuskelemaan suurelle terassille. "

Mitä tavaroille tapahtuu messutapahtuman jälkeen?
"Suurin osa tavaroista jää taloon osana Marjon ja Eetun tulevaa kotia."

Kerro vähän, mitä muuta teet?
"Päivätyökseni teen töitä sisustustoimittajana ja pääosin kotijuttuja suomalaisiin ja ulkolaisiin lehtiin. On ilo esitellä suomalaisia koteja. Teen työparini valokuvaaja Krista Keltasen kanssa myös mainoskuvauksia ja sisustuskirjoja, uusimpana Happy Homes-sarja, jonka kustantaja on Cozy Publishing. Pidän myös Mrs Jones-blogia, joka asustaa nykyisin Glorian nettisivuilla. Sisustussuunnittelua ja kalustesuunnittelua teen niin yksityiskohteihin kuin yrityksille."

Onko sisustaminen palkitsevaa ja hauskaa? Mikä siinä sinua kiehtoo?
"Olen jo monen vuoden ajan tehnyt juttuja messutaloista ja tutustunut taloihin siltä kantilta. Nyt oli ajankäytöllisesti mahdollista olla mukana projektissa ihan alusta saakka. Rankka urakka mutta todella kiva."

Oletko ehtinyt tutustua Mikkeliin tai ympäristöön?
Mikkelin seutuun aion tutustua paremmin messujen aikaan kesällä.  Ihastuin rantaan ja olisi kiva matkata messualueelle veneellä.