Hollannin kanavilta Saimaan rannoille - Intohimona suppaus


06.04.2016 | Kirjoittaja: Leena Karo & Seppo Toivonen

Miriam Bisi ja Miika Nuutinen liukuvat auringon välkkeessä äänettömästi kuin veden päällä
kävelevät unihahmot. Välillä välähtää pitkävartinen mela vauhtia antamassa. Tältä siis näyttää pystymelonta eli suppaus kevyessä aamutuulessa Saimaalla.

”Yksi maailman hienoimpia suppausreittejä on matka Ristiinan keskustasta Astuvansalmen maisemiin, missä olen viettänyt sukulaisten mökillä vähintään viikon joka kesä jo 14 vuoden ajan.”

Kiinnostus Euroopassa vielä tuntemattomaan liikuntaan heräsi yhdeksän vuotta sitten, kun Miriam  pitkän lentomatkan jälkeen aamutokkurassa näki  kymmenittäin ihmisiä liukumassa kiehtovasti floridalaisen kaupungin rantavesillä.

”Jäin koukkuun”

”Se oli upean näköistä. Päätin palata iltapäivällä itse kokeilemaan, mutta silloin oli hirveä tuuli ja aallokko, eikä aloittelijan suppailusta tullut mitään. Sain kuulla, että pitää tulla myöhään illalla tai aikaisin aamulla, kun merenkäyntiä ei ole. Illalla jäin koukkuun.”

Euroopasta ei suppilautoja vielä saanut. Ne piti tilata ja rahdata Atlantin toiselle puolelle. Ensimmäiset kaksi lautaa riittivät tyydyttämään oman suppailuinnostuksen kotona Amsterdamissa, mutta nopeasti harrastus alkoi kiinnostaa myös liikeideana. Nyt Miriamilla on sekä Amsterdamissa että Helsingissä suppauskoulu ja välineiden vuokrausta.

Monta kotimaata

Suomeen laji rantautui Miriam Bisin mukana. ”Äiti on suomalainen, isä marokkolainen. Ensimmäiset kouluvuodet kävin Ruotsissa, jatkoin Suomessa ja sen jälkeen vielä Egyptissä, missä äiti koulutti opettajia. Hollannissa innostuin siihen avoimeen kulttuuriin niin, että jäin.”

”Rajoitteena Suomessa on tietysti ilmasto. Suppauskausi on aika lyhyt, koska vesi on suurimman osan vuotta liian kylmää ja tuulet liian kovia. Suppaajien Mekka? Se on Hawaiji, missä vesi on lämmintä ja kirkasta.”

Alunperin suppailu oli Tyynenmeren saarten asukkaiden liikkumismuoto. Kuntoilua siitä  tuli paljon myöhemmin, kun surffauksen opettajat keksivät meloa seisten voidakseen neuvoa ja valvoa paremmin oppilaitaan.

UIMATAITO JA TOLKKU TARPEEN

”Suppaus sopii uimataitoisille. 25 metriä pitää pystyä uimaan, muuten on pulassa, kun pyllähtää veteen. Suosittelen, että kaikkien kannattaa ottaa vähintään yhden tunnin koulutus. Se riittää, jos kuuntelee tarkkaan.”

”Mitä kevyempi lapsi, sitä enemmän on tuulen vietävä. Vaikka omat lapset ovat urheilullisia, en päästä kovaan tuuleen.Ja siinä vaiheessa, kun on kaksi vuotta käyttänyt rollaattoria, ei enää pysy laudalla.”

”Veden lämmössä riskiraja on 12 tai 15 astetta, vaikka olisi hyvä märkäpuku. Kovalla tuulella ei merelle voi lähteä, 15-16 metriä sekunnissa on liikaa. On hyvä olla kaveri mukana pitemmillä suppausretkillä.”

MIRIAMIN VINKIT ALOITTELIJALLE:

- Suppaus on yhtä helppoa kuin polkupyöräily, jos tasapaino on kunnossa.

- Kannattaa aloittaa tuulettomissa olosuhteissa ja edetä siitä. Ensimmäisillä kerroilla jännittää jalan lihaksia niin paljon, että väsyy.

- Kannattaa aloittaa niin, että veden lämpötila on sopiva, esim. loppukesästä.

- Alkuun kannattaa vuokrata lauta. Jos ostaa laudan, kannattaa kokeilla monta, että tietää mitä ostaa.

- Suppausta voi harrastaa kuka tahansa, se on perhelaji. Lapset ja koiran voi ottaa mukaan.

Suosittelemme

Lähde retkelle

Katso seudun luontokohteita

Risteile Saimaan kauniilla vesillä

Mikkelin seudun tapahtumat

Katso, mitä seudulla tapahtuu

Tule ostoksille Mikkelin seudulle

Designia, käsityötä, lähiruokaherkkuja...