VAVESAAREN  MUODONMUUTOS KARJATILASTA MARJANJALOSTAJAKSI


Mökkikirje 2/2015 | Kirjoittaja: Seppo Toivonen


Vavesaaren tilan isäntä Tuomo Laitinen on tänään äestänyt kesannolla lepääviä luomupeltoja juolavehnän poistamiseksi. Emäntä Taina on kiertänyt Kangasniemen seurakunnan metsiä  luomutarkastajien kanssa ja yksi pitkäaikainen tavoite on saavutettu: metsät saavat luomusertifikaatin ja Vavesaaren metsämarjatuotteisiin voidaan kerätä marjat omalta paikkakunnalta. Tähän asti ne on ostettu Kainuusta.

-Meille ovat paikalliset mustikanpoimijat jo useana vuonna tarjonneet keräämiään marjoja, mutta koska kaikki tuotteemme ovat luomua, emme ole voineet niitä vastaan. Nyt tilanne korjaantuu.

Tuomon ja Tainan aikana Laitisen suvulla yli 200 vuotta ollut Vavesaari on muuttunut maatilasta monialaiseksi yritykseksi. Tuomo vastaa Vavesaaren tilan maista ja kiinteistöistä, Taina tilan tuotteiden jalostamisesta: kaurasta ja marjoista tehdään myslejä, mehuja ja marmeladimakeisia. Kaikki luomua ja niin paikallista kuin mahdollista. Tuotteet ovat myynnissä kymmenissä kaupoissa ympäri Suomea.

Vavesaaren tyrnimysli palkittiin viime vuonna Vuoden Luomutuotteena - "maukas, eikä liian makea". Alkusysäyksen mysleille antoi Heinäveden Valamon luostarin tilaus 12 vuotta sitten. Nyt luomumyslejä on moneen makuun. Myydyin on mustikkamysli.

Luomuun ja tilan kehittämiseen lähdettiin, kun EU-jäsenyys muutti maatilojen elinehtoja. Muutos ei ollut helppo, sillä vanhempi polvi vierasti muutoksia ja nuoren parin intoa.

Karja- ja mansikkatilalle rakennettiin ensin maaseudun kehittämistuen avulla suuri, nykyaikaisin mukavuuksin varustettu huvila ja myöhemmin vielä kolme. Mökkivuokrauksesta tuli yksi tukijalka. - Parhaita asiakkaita ovat olleet venäläiset, jotka tulevat kesäsesongin ulkopuolellakin kalastamaan, marjastamaan ja sienestämään.

Paraikaa odotellaan mansikoiden kypsymistä. Luomumansikoita myydään Jyväskylän torilla, omassa Hiliman Puodissa Kangasniemen kirkolla ja suoramyyntinä tilalta. - Jyväskylän torilla me olemme ainoa mansikan luomutuottaja. Marjat on paljolti jo etukäteen tilattu.   

Lähimetsien luomusertifiointia Taina on ajanut jo pitkään. Lapin metsistä 99,9% eli yhdeksän miljoonaa hehtaaria  on luomusertifioitu. Myös Kainuussa  on paljon valtion metsiä, ja suuret pinta-alat on ollut helppo sertifioida. Puhtaiden metsien luomuksi julistaminen on  vaikeampaa  eteläisessä Suomessa, missä metsänomistajia on paljon ja metsäalat vain muutaman kymmenen tai sadan hehtaarin suuruisia. -Turhan vaivalloinen ja kallis prosessi, sanoo Taina. 

Kangasniemen seurakunnan metsästä kertyi kerralla 1500 hehtaaria luomumetsää - riittävästi Vavesaaren tämänhetkisiin tarpeisiin. Metsämarjoista tehdyt pienet marmeladikuutiot tulevat vastedes lähimetsistä.