Historialliset kohteet

Historian käännekohdat löydät Mikkelistä!

Mikkeli on ollut päämajakaupunkina kaikkien itsenäisyytemme aikana
käytyjen sotien aikana. Kaupungissa on säilynyt useita päämajan aikaisia
rakennuksia, joihin tutustuessaan voi aistia sotavuosiemme tunnelmat.

Päämajamuseon pysyvä näyttely kertoo päämajan toiminnan ohella sotavuosien keskeisistä tapahtumista ja siivielämästä. Päämajamuseossa on marsalkka Mannerheimin työhuone alkuperäisessä muodossaan.

Viestikeskus Lokki sijaitsee sijaitsee Naisvuoreen louhitussa luolassa. Viestikeskus Lokki toimi päämajan viestikeskuksena jatkosodan aikana v. 1941-1944. Se välitti päämajan viesti-, puhelin- ja kaukokirjoitinliikenteen.

Mannerheimin salonkivaunu on nähtävillä Mikkelin rautatieasemalla. Salonkivaunu oli Mannerheimin ja häneen seurueensa käytössä vuosina 1939-1946. Sotavuosina Mannerheim matkusti tällä vaunulla 78 000 km. Pasilan konepajalla kunnostettu vaunu siirrettiin Mikkelin rautatieasemalle vuonna 1992.

Jalkaväkimuseo esittelee monipuolisesti jalkaväen välineistöä, toimintaa ja kehitystä aina 1700-luvulta nykypäivään. Museo sijaitsee Mikkelin vanhalla kasarmialueella, jossa palvelee myös museokahvila ja muesokauppa.

Mikkeli Klubi on perinteikäs herrainklubi, jossa marsalkka Mannerheim nautti ateriansa
vuosina 1941–1944. Nykyisin Mikkelin Klubi toimii tilausravintolana, jossa edelleen voi aistia alkuperäisen tunnelman ja nauttia Marskin menusta.

Marskin menu
Vorschmack
Kuha Walewska
Suklaakakkua

Marsalkka Mannerheim oli hyvin tarkka pöytätavoistaan
ja hän myös näytti, kuka oli isäntä pöydässä.
Marskin pöydässä oli tarkoin määritelty istumajärjestys.
Istuutuminen tapahtui kevyen kumarruksen jälkeen yhtä aikaa.
Pöytäpuheet aloitti aina Marski määräten puheenaiheet.
Sodankäynnistä ei puhuttu, eikä Marski sietänyt lörpöttelyä.
Ruokapöydässä ei myöskään ollut lupa tupakoida.
Ennen ateriaa nautittiin ”Marskin Ryyppy” piripintaan täytetyistä huurteisista pikareista.
Ryyppy nautittiin istualtaan, eikä sille lausuttu toivotuksia. Ryyppy nautittiin 2–3 kulauksella.
Mikkelin Klubi

Marsalkan saappaanjäljillä kävelykierroksen voi kävellä omatoimisesti alla olevan esitteen avulla tai voi tilata opastetun kierroksen Mikkelin Oppaat ry:ltä.